keskiviikko, 15. helmikuuta 2012

Ja taas takkeja...

Bloggaan taas vaihteeksi takkeja, niitä on jo kohta mun blogissa blogattu kyllästymiseen asti, mutta mulla on vaan ollut työn alla niin paljon ihan perusperus paitaa, housua, mekkoa, pipoa ja ties mitä muuta mitkä kaikki on jo nähty jossain muussa blogissa. Kuosipaitaa, raitapaitaa, yksväristä velourhousua, hihat saattaa olla ehkä jonkun muun väriset kun jollakulla muulla tai resorit mutta tosiaan tuntuu niin hassulta blogata niitä kaikkia.

No näitä nyt ei ole sitten muualla nähty, ainakaan ihan just tällaisena tai ainakaan minä en ole nähnyt :-).

Toimistomme muutti joulukuussa uusiin tiloihin ja vanhoista tiloista karsittiin kaikki turha pois ja yhdessä toimistohuoneessa oli verhoina valkoista paksua villakangasta... kolmen verhon verran, siis jotakuinkin 10 metriä kangasta. No kollegani muisti käsityöharrastuksen siinä kohtaa ja tarjosi verhoja mulle josko keksisin niille hyvän käyttökohteen ja mullahan oli visio jo valmiina :-).

Otin työn alle yhden verhoista, tungin sen jopa koneeseen ja pesin ennen leikkuuta ja hyvin säilyi. Kaavat löyty Ottobreista, tytön malliin prinsessatakki ja pojan muistaakseni maahinen tai joku sinne päin muokattuna.

Yhden verhon tuhosin ja siitä syntyi siis kummitytölle takki, omalle pojalle takki ja vielä omalla tytölle on leikattuna takkiin palat mutta se odottaa vielä sopivaa vuorikangasta. Kangasta on siis vielä kaapissa kahden verhon verran???? mitähän ihmettä mä niistä teen, omaa takkia haaveilen mutta saankohan aikaiseksi?

Tässä lopputulema:

Kummitytölle koossa 86.




Omalle pojalle koossa 98, vähän on tyhmän näköinen kuvissa tää pojan malli :-o.




Sitten lopuksi vielä ihan perus villaneulostakit omille lapsille, tää oli vaan niin ihanaa kun Eurokankaassa tähän törmäsin ja ostin pakan lopun. Olisin halunnut kohdistaa kuviot paremmin, mutta kangas ei riittänyt enää siihen joten tähän oli tyydyttävä.



-Minna-



maanantai, 19. joulukuuta 2011

Puikot viuhuneet

Ihan hullua kiirettä pitänyt, mutta aina iltaisin on tarttuneet puikot käteen ja sillä saralla jonkun verran valmiitakin. Toki ommeltukin on jotain, mutta mitään töitä ei ole pitkään aikaan kuvattu saati blogattu.

Saumuri meni takuukorjaukseen ja korjattiin sitten varuiks kahteen kertaan kun ei ekalla tullut kuntoon, vielä en tiedä joko se toimii... ehkä tässä jonain päivänä ehdin sen testaamaan.

Mutta siis tuotoksiin:

Ruttu-nutun ohjeella villapaita tytölle jotakuinkin koossa 122. Ihastuin tähän väriin heti kun näin sen Ruttu-nutulla, mutta en saanut sitä enää mistään kunnes törmäsin Tampereen messuilla Novitan tarjoukseen poistuvista Puro langoista... 5 kerää kympillä ja niitähän sitten tarttui 10 kerää matkaan. Tähän paitaan meni 5 kerää. Neulottu 6 puikoilla.



Pikkuveljelle samanlainen Kivi värisestä Purosta. Koossa 98.



Vielä olis hakusessa joku hyvä housuohje näiden kaveriksi, vinkatkaa jos jostain löytyisi.


Talvella tarvitaan myös pään lämmikkeitä ja niitä tässä pino:


Tytölle vaaleanpunaisesta Eskimosta koristeltuna valkoisella ja harmaalla. Ohje Ananalta.


Pojalle samanmoinen, harmaana ja valkoisilla tupsuilla.


Novitan Kelo kuuluu myös tämänhetkisiin lemppareihini ja siitä nämä seuraavat, tytölle harmaasta kauppalätsä virkatun kukan kera.



Pojalle sinapikelosta kauppalätsä.



Kaikillehan maistuu myös herkut, mutta näitä ei valitettavasti voi nautiskella kuin silmillään :-). Näitä on mennyt jo joulupaketteihin, mutta tämän setin jätin omille lapsille heidän leikkikeittiöönsä.



Maistuis varmaan sullekin, mulle ainaskin :-)!


Näissä tunnelmissa lähdetään valmistelemaan joulua, sillä todennäköisesti en enää ennen joulua ehdi päivittämään.

Hyvää joulua siis kaikille lukijoilleni ja tavataan taas ensi vuonna!

-Minna-

maanantai, 19. syyskuuta 2011

Takkeja takkeja takkeja...

Viikon aikana valmistunut 6 erilaista takkia, kaikki omaan tarpeeseen. Vielä olisi odottamassa 5 tilaustakkia :-) ja niiden jälkeenkin pitäisi vielä omille tehdä verskatakit.

Asiaan, elikäs niihin mitä on jo valmiina (nyt on aika paljon kuvia).

Bongasin Ikasyriltä toissa viikolla ihanaa merirosvovelouria yhden paneelin verran ja siitä oli mielessä verskatakki jo heti ostovaiheessa.
Malli tässä uusimman ottobren se pöllötakki, tosin jonkun verran muokattuna, jätin hupun pois ja tein vaan kauluksen.



Tämä Keijuinterlock on marinoitunut kaapissa jo jonkun aikaakin kun en siitä heti alkuun oikein innostunut ja meinasin sen jo laittaa kangashamstereissa vaihtoonkin, no onneksi en kuitenkaan vaan tein siitä tytölle verskatakin. Kaava sama kuin edellisessä samoilla muutoksilla.


Vetskari oli liian lyhyt jotta olisi riittänyt kauluksen yläosaan asti, mutta päätin etten sen vuoksi lähde kangaskauppaan vaan käytän jo kotona olevia tarvikkeita. Ihan hyvin se toimii näinkin.


Sitten molemmille verskatakit muruneuloksista, samalla kaavalla huppujen kera.




Kangas meinasi loppua kesken, joten hihat oli tehtävä kahdesta palasta, mutta eipä tuota juuri käytössä huomaa :-).


Sitten vielä ulkotakit molemmille. Kaavat on omat ja kangas on joskus kaappiin varattu päiväpeitekangas, ohutvakoista samettia vanuvuorella. Kankaan olisi voinut jo suoraan käyttää ilman lisättyä vuortakin, mutta mun mielestä takki oli helpompi koota niin että siinä oli vuori mukana ja sai siten siistimmän. Vuoret on kaivettu nekin kangaskaapin perukoilta, joskus jostain jemmailtua... pingviini stof&stilliltä ja puukangas Hawthorn Threadsiltä. Vähän arkahan tuo valkoinen tietty on mutta pesukoneet on keksitty :-). Hiukan olisi vielä tekemistä takkien kanssa, nimittäin tuulilistaan ja taskuihin pitäisi saada napit, mutten osaa päättää laitanko oikeat napit läpineen vaiko metallinepparit... mitäs te olette mieltä?

Pojan takki:






Ja tytön takki:



Tähän vetoketjuun ihastuin ensisilmäyksellä kun sen Irticossa keväällä näin ja tähän se pääsi hyvään käyttöön, oli vaan aavistuksen pitkä mutta annoin olla ja laitoin loppuun saakka, saapahan ainakin takin kunnolla kiinni ettei tuule kaulasta sisään.


Puukangasta ei ollut kuin puolen metrin pala ja sekin vielä vajaalevyistä jenkkien tyyliin, mutta sai siitä hupun ja alavarat tehtyä oikein hyvin, loppu on sitten ihan valkoista puuvillaa.


Niin ja loppuun vielä pahoittelut teille ketkä blogiani seuraavat, hävettää oikein kun en ole saanut päivitettyä useammin ja muiden blogien kommentointikin jäänyt hyvin hyvin vähälle. Seuraan teitä monia vielä edelleenkin vaikken juuri koskaan kommentoikaan, mutta aika ei vaan millään riitä kaikkeen.

-Minna-



lauantai, 20. elokuuta 2011

Onnistumisen iloa!

Mä tein sen, mä tein sen!!! :-D
Mä sain kuin sainkin ne valmiiksi, siis jo viime talvena aloitetut kutomiset.
Pojalle takki ja tytölle liivi, siitäkin piti tulla takki, mutta lanka loppui ja kärsivällisyys niin tuli liivi.

Lankana Dropsin pehmoisen lämmin Eskimo, 100% villaa. 
Kaavat dropsilta, tosin osittain muokattuina.








Tytön liiviin virkkasin hihansuihin ja kaulukseen reunat antamaan vähän ryhtiä reunoille.








Ehkä tämä innostaisi tekemään loppuun muutkin keskeneräiset kutimet :-)...

-Minna-